Monthly Archives: December 2011

Kansanedustajat kannattavat vippikieltoa

Iso osa kansanedustajista on Sampsa Katajan ajaman lakialoitteen, jonka määränä olisi kieltää pikalainat kokonaan, puolella. Katajan on kerännyt eduskunnassa nimilistaa kansanedustajista, jotka kannattavat pikavippien täyskieltoa, ja sai siihen yhteensä 116 nimeä. Toinen lakialoite, jota ajaa kansanedustaja Lenita Toivakka, keräsi 127 nimeä. Lenita Toivakan ajaman lakialoitteen päämääränä olisi rajoittaa pikavippejä niin, ettei enää saisi heti lainaa netistä, vaan vippipalveluiden tulisi perustaa kiinteät toimipisteet joista lainoja voisi hakea. Lisäksi Toivakan lakialoitteessa vaaditaan mm. vippien kulujen ja korkojen laskemista.

Molemmat lakialoitteet ovat saaneet kansanedustajia puolelleen kaikista eduskuntaryhmistä. Nyt lakialoitteet ovat menossa eduskunnan laki- ja talousvaliokuntien käsiteltäväksi. Lisäksi oikeusministeriön työryhmä tutkii vippeihin tulevia rajoituksia ja jopa mahdollista täyskieltoa. Oikeusministeriön työryhmä pohtii mm. sitä, että miten vippien täyskielto sopisi perustuslaissa määriteltyyn elinkeinovapauteen. Jos minulta kysytään, ei kovinkaan hyvin. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson onkin huomauttanut, ettei pienten ja lyhytaikaisten lainojen tarve tule katoamaan, vaikka pikavipit kiellettäisiin.

Pikavippien poistaminen markkinoilta toisikin kuluttajien kannalta ikävän aukon lainatarjontaan, sillä pankit eivät pysty palvelemaan pientä ja lyhytaikaista lainaa tarvitsevia henkilöitä. Pankkien lainat ovat yleensä ottaen vähintään 1000 euroa ja niiden laina-ajat ovat huomattavasti pidempiä. Miksi kuitenkaan ottaa 1000 euron laina, jos tarpeessa on esimerkiksi 100€ vippi? Miksi ottaa lainaa pitkällä maksuajalla, jos ei tarvitse lainaa ilman vakuuksia kuin seuraavaan pankkipäivään asti? Pitkät takaisinmaksuajathan tarkoittavat luonnollisesti myös suurempia kustannuksia, eli kaiken järjen mukaan lainaa ei kannata ottaa pidemmällä takaisinmaksuajalla kuin mitä sitä todellisuudessa tarvitsee.

Pikavippien suosion salaisuus piileekin nimenomaan siinä, että pienlaina on täsmätuote. Asiakas voi valita juuri sen suuruisen lainan kuin itse tarvitsee, niin pitkällä maksuajalla kuin haluaa. Pikalainapalvelut tarjoavat heti lainaa toisin kuin pankin, joiden luottopäätöksissä menee yleisesti ottaen vähintään muutama päivä. Jos lainan haluaa nopeammin, täytyy mennä keskustelemaan paikan päälle. Monille tämä on varmasti yksi kynnyskysymys, kun ei halua mennä ”anelemaan” lainaa paikan päältä, kun sitä voi hakea helposti netistä kenenkään (paitsi tietysti lainapalvelun) tietämättä.

Mm. Suomen Pienlainayhdistys onkin esittänyt muutamia vastalauseita Katajan ja Toivakan ajamille lakialoitteille. Pienlainayhdistys on puuttunut mm. Katajan ja Toivakan esityksiinsä käyttämiin perusteluihin, jotka ovat olleet puutteellisia ja pahimmissa tapauksissa jopa täysin virheellisiä. Kataja on mm. vähintään epäsuorasti sanonut, että pikavipit johtavat todella usein maksuhäiriömerkintöihin. Tämä ei kuitenkaan ole paikkaansa pitävä väite, sillä tilastoista selviää, että alle yksi prosentti maksuhäiriömerkinnöistä on johdannaisia pikavipeistä. Toisin sanoen yli 99 prosenttia maksuongelmista ja maksuhäiriömerkinnöistä johtuu siis aivan muista velkasuhteista kuin vipeistä.

Lisäksi Pienlainayhdistys ja monet muut tahot ovat kommentoineet, että Katajan perusteluista osa on vain hänen omia mielipiteitään, ei lainkaan faktaperäisiä. Monille onkin varmasti tullut vipeistä varsin huono kuva, ja tästä on pääosin syyttäminen mediaa. Media on mustamaalannut pikavippejä jo pitkään varsin kulahtaneilla argumenteilla, joissa jaksetaan aina ottaa esille mm. todellinen vuosikorko, joka todellisuudessa on pikavippien tapauksessa täysin vääristynyt. Todellinen vuosikorko voidaan nimittäin laskea oikein vain lainoille, joiden takaisinmaksuaika on vähintään yhden vuoden. Muuten laskutuloksesta tulee vääristynyt.

Kulutusluotto ilman vakuuksia

Moni on kysellyt, mistä saada kulutusluotto heti ilman vakuuksia? Vielä jokin aika sitten en olisi tiennyt moiseen kysymykseen vastausta, kunnes minulle tuli itsellenikin tarve saada lainaa ilman vakuuksia. Suhteellisen tuore, mutta kuitenkin käytettynä ostettu, autoni nimittäin rikkoontui. Myyjällä ei tietystikään ollut virhevastuuta, sillä kyseessä oli yksityinen myyjä. Autoliikkeen kanssa asia olisi tietysti voinut olla toisin.

No joka tapauksessa, minun oli saatava heti lainaa, sillä autoni täytyi pitkän työmatkan takia saada kuntoon pikimmiten, eikä ylimääräistä rahaa juuri silloin ollut. Hajonnut osa oli tietysti vielä jokin nelivedon kannalta elintärkeä haldex kytkin, joka ilman korjausta olisi voinut tehdä huomattavasti pahempaa tuhoa. Hintaa moisella pienellä osalla oli yli 2000 euroa. Työni ei ollut vakituinen, vaan tein satunnaisia keikkahommia eri kohteissa, joten välimatkat saattoivat vaihdella rajutikin. Koska työsuhde ei ollut vakituinen, ei pankkikaan suostunut minulle lainaa myöntämään. Sitä oli siis saatava jostakin muualta.

Olin aiemmin kuullut, kun työkaveri selitti, miten hän oli saanut helposti lainaa netistä. Ajattelin ensin, että hänen ottamansa laina olisi ollut joku vippi 200€, mutta myöhemmin kuulin, että kyseessä oli ollut kulutusluotto, joka oli ollut yli 10 000 euroa. Suhtauduin vielä silloin hieman varauksella näihin netissä toimiviin lainapalveluihin, olihan niillä niin huono mainekin. Päätin kuitenkin iltasella istahtaa koneelleni, ja käydä katsomassa, josko sieltä netistä tosiaan sitten saisi lainaa.

Avasin Googlen ja kirjoitin hakusanaksi muistaakseni kulutusluotto ilman vakuuksia. Heti tärppäsi. Eteeni avautui nimittäin lista sivuista, joista yhdessä oli otsikkona ”Netin paras vippivertailu”. Vaikka kyseessä olikin pikavippi sivusto, kerrottiin kuvauksessa sivustolla olevan myös kulutusluotot vertailussa. Ei muuta kuin sivusto auki ja tutkimaan. Pettymyksekseni sain kuitenkin todeta, ettei kyseisellä sivustolla ollutkaan kuin muutama kulutusluottopalvelu, ja loput olivat pikalainapalveluita. Niitä sivustolla kyllä riitti, ja esittelyt näyttivät olevan varsin asiantuntevan oloisia.

Hetken ajan meinasin jo lannistua, kunnes päätin katsoa vielä muitakin hakutuloksia. Huomasin toisen sivuston, jonka otsikkona oli Lainat, kulutusluotot ja pikavipit – Lainavertailu.net. Ajattelin, että kyseessä olisi taas vain pikavippivertailu, mutta päätin kuitenkin katsoa. Onnekseni sain huomata navigaatiossa olevan ”Ostosraha” linkin, josta klikkasin välittömästi. Sieltä löysin palvelun, jossa luvattiin lainaa ilman vakuuksia jopa 2500 euroa. Ei muuta kuin linkistä lainapalvelun sivulle ja tutkimaan mahdollisuuksiani saada lainaa.

Ikää minulla on vasta 23 vuotta, tuolloin 22. Se hieman huolestutti minua, sillä luulin, että kulutusluottoihin vaaditaan poikkeuksetta vähintään 25 vuoden ikää. Ilokseni sain kuitenkin todeta, ettei näin ollutkaan, vaan kyseisen palvelun ikäraja oli vain 21 vuotta. Palvelun kautta pystyi myös hakemaan heti lainaa netistä, eli mitään kotiin lähetettäviä lappusia ei tarvinnut täytellä. Tutustuttuani hetken aikaa palveluun ja todettuani sen hintatason olevan erittäin vertailukelpoinen jopa oman pankkini hintatason kanssa, päätin hakea lainaa.

Lainahakemus oli helppo täyttää, eikä siihen mennyt kuin pari minuuttia. Hakemus menemään, ja varovaisesti jo toivoin saavani jopa myönteisen luottopäätöksen. Päätin kuitenkin olla odottamatta liikoja, etten taas joutuisi pettymään niin kuin pankissa oli kertaalleen jo käynyt. Meni noin viidestä kymmeneen minuuttiin, kunnes kuulin puhelimestani tekstiviestin merkkiäänen. Ajattelin, että avovaimo sieltä varmaan viestii töistä, mutta viesti olikin käyttämästäni lainapalvelusta. Viestissä luki, että minulle on myönnetty hakemani 2000 euron laina! Olin riemuissani, sillä nyt saisin autoni korjattua. Nyt auto on korjattu, ja maksan lainaani pitkän maksuajan ansiosta todella pienissä kuukausierissä hiljalleen pois. Olen myös hyödyntänyt pari maksuvapaata kuukautta. Suosittelen kaikille, jotka tarvitsevat lainaa ilman vakuuksia!

Pikalainat edullisempia kuin koskaan

Pikavippi on nyt edullisempia hakea kuin koskaan aikaisemmin. Heinä-syyskuun aikana vipeistä maksettiin kuluja 24,8 prosenttia lainasummaan verrattuna, kun vielä vuotta aiemmin sama lukema oli 25,4 prosenttia. Määrä voi kuulostaa prosentuaalisesti paljolta, mutta kun ottaa huomioon vippien pienet lainasummat ja lyhyet takaisinmaksuajat, ei kulut ole kuin pienimmillään alle kymmenen euroa.
Vipit ovat myös suositumpia kuin koskaan ennen, ja kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä niitä myönnettiinkin lähes 360 000 kappaletta. Yhteensä näiden vippien summa oli yli 85,2 miljoonaa euroa. Viime vuoden kolmannella neljännekselle vippejä myönnettiin n. 295 000 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu summa oli 61,2 miljoonaa euroa. Tänä vuonna vippejä myönnettiin siis yli 20 miljoonalla eurolla enemmän kuin viime vuonna.

Vaikka vippien suosio kasvaa, niiden kulut sen kuin laskevat. Siitä johtuu varmasti niiden jatkuva suosion lisääntyminenkin. Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä keskimääräinen vippi on kasvanut 22 eurolla, sillä nykyään nyt se oli 229 euroa, kun vuosi sitten se oli 207 euroa. Keskimääräinen lainan takaisinmaksuajan pituus on pidentynyt 2,1 päivällä, sillä nyt se oli 32 päivää kun vuosi sitten keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 29,9 päivää.

Summien ja takaisinmaksuaikojen kasvaminen johtuu varmasti siitä, että nykyään eri vippipalvelut tarjoavat suurempia lainoja pidemmillä takaisinmaksuajoilla. Nykyään tarjotaan myös suurempia ensilainoja kuin aikaisemmin, ja nykyään markkinoiden suurin ensilaina on 1000 euroa. Keskimääräisten kulujen aleneminen johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että nykyään saa jopa ilmaista lainaa heti.

Pikavippi on edullisin vaihtoehto kun tarvitaan pikkurahaa

Pikavippi on edullisin vaihtoehto pikkurahan tarpeen kanssa painiville ihmisille. Pikalaina on jopa pankista otettavaa lainaa edullisempi vaihtoehto, mikäli otetaan yhtä suuret lainat yhtä pitkällä takaisinmaksuajalla. Esimerkiksi 400 euron vippi tulee pikavippipalvelusta huomattavasti pankista otettua lainaa edullisemmaksi, sillä pankkilainoihin tulee myös avausmaksut ja kuukausittaiset tilinhoitomaksut, toisin kuin vippipalveluissa.

Jos pankista ottaa esimerkiksi 400 euron vipin, tulee sille pelkästään avausmaksuna keskimäärin 100 euroa kuluja. Tähän on syytä laskea vielä n. 10 euron tilinhoitomaksut ja lainan korko. 400 euron pikavippi on edullisimmillaan täysin ilmainen. Pankista otettu laina tulee siis pitkästi yli 100 euroa kalliimmaksi, kuin vippi.

Pikavippi maksaa jokaista euroa kohden keskimäärin noin 25 senttiä, kun taas esimerkiksi pankkien asuntolainat maksavat keskimäärin jokaista lainattua euroa kohden 50 senttiä. Tämäkin taas osoittaa, miten pahasti todellisten vuosikorkojen laskeminen menee metsään pikavippien kohdalla. Asuntolainojen vuosikorot ovat nimittäin 2-3 prosentin luokkaa, kun pikavippien vuosikorot ovat 200-300 prosentin luokkaa, vaikka todellisuudessa pikalainat ovat edullisempia.

Tämä johtuu siitä, että pikalainojen laina-aika on alle yhden vuoden, jolloin todellisen vuosikoron laskentakaavaa ei todellisuudessa voi käyttää. Pikalainaa hakiessa kannattaakin siis katsoa lainoista aiheutua konkreettisia kuluja, eikä tuijottaa lainojen vuosikorkoja, jotka jostain ihmeen syystä on pakko ilmoittaa, vaikka ne eivät annakaan lainkaan todellista kuvaa lainoista aiheutuvista kuluista.